Yrityksille (käyttäjille)

Tarvitsetko uutta toimi- tai tuotantotilaa? Meiltä saat laadukkaasti ja kustannustehokkaasti kaikki palvelut tilatarpeesi ratkaisemiseen.

Autamme myös rakennuspaikan hankinnassa, mikäli sellaista ei ole vielä valmiina. Kartoitamme kustannustehokkaan ja logistisesti toimivan rakennuspaikan ja huomioimme sen kaavalliset mahdollisuudet toimintasi sijoittamiselle. Avustamme tarvittaessa myös viranomaisneuvotteluissa, mikäli rakennuspaikan osalta tarvitaan poikkeuksia tai muita selvityksiä.

Kehityksen, suunnittelunohjauksen, kustannuslaskennan ja toteutusvaiheen asiantuntijamme ohjaavat suunnitteluvaihetta ja laativat sinulle esityksen siitä, mitä hanke tulee maksamaan ja miten se kannattaa toteuttaa, jotta investoinnillesi asetetut tavoitteet saavutetaan.

Meiltä saat kaikki rakentamisen suunnittelupalvelut kokonaispalveluna. Suunnittelu kannattaakin antaa asiantuntijatiimimme ohjattavaksi, jolloin voimme varmistaa, että kaikki rakentamiselle asetetut toiminnalliset ja laadulliset tavoitteet saavutetaan mahdollisimman kustannustehokkaasti.

Mikäli suunnitelmat ovat kuitenkin jo valmiina, saat meiltä kilpailukykyisen tarjouksen hankkeen toteutuksesta. Varmistamme, että toteutus pysyy aina ennalta sovitussa aikataulussa, joka saadaan aina räätälöityä mahdollisimman lyhyeksi yhden kumppanin toteutusmallimme ansiosta.

Kumppanisi alusta loppuun.

Tutustu referensseihimme

Yhteystiedot

Ota rohkeasti yhteyttä, kerromme mielellämme lisää palveluistamme.

Reijo Siltamäki

Liiketoiminnan kehityspäällikkö

Veikko Jokimäki

Johtaja, WasaCon Oy

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Voidaksemme tallentaa evästeasetukset, välttämättömät evästeet on oltava käytössä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijämäärä ja suosituimmat sivut.

Tämän evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.