WasaCon Oy:n Kurikan Kampuksen rakennustyömaalla sattunut vakava työtapaturma
Rakennusliike WasaCon Oy:n Kurikan Kampuksen rakennustyömaalla on sattunut vakava työtapaturma 5.4.2018.
Työmaalla oli kaksi muuraussiiloa, joita oltiin siirtämässä pois työmaalta. Toista siiloista oltiin nostamassa kuorma-auton nosturilla, jolloin siilo kaatui ja yksi WasaCon Oy:n työntekijä jäi kaatuvan siilon alle.
Työntekijä saatiin siirrettyä siilon alta pois ja nostettiin tajuissaan ambulanssiin. Yhtiön tiedon mukaan työntekijä menehtyi ambulanssissa tai sairaalassa elvytysyrityksistä huolimatta.
Kurikan Kampuksen työmaalla työturvallisuusasiat ovat olleet hyvällä tasolla ja menehtyneellä työntekijällä oli tilanteessa asianmukaiset suojavarusteet. WasaCon Oy selvittää onnettomuuteen johtaneita syitä yhdessä viranomaisten kanssa. Poliisi on käynyt onnettomuuspaikalla ja Aluehallintovirasto jatkaa työtapaturman tutkimista.
WasaCon Oy keskittyy antamaan asianmukaista kriisiapua työntekijöilleen ja menehtyneen työntekijöiden kollegoille yhteistyössä työterveyshuollon kanssa koko työyhteisöä järkyttäneen tapaturman johdosta. Menehtyneen työntekijän omaisille on järjestetty kriisiapua.
WasaCon Oy toivoo työrauhaa tapaturmaa selvittäville tahoille sekä yksityisyyttä omaisille ja yhtiön työntekijöille surutyössään.
WasaCon Oy ei anna asiasta tällä erää kommentteja, vaan tiedottaa tapahtumasta lisää, kun lisätietoa saadaan.