WasaCon Oy:lle nimitetty uusi toimitusjohtaja

Rakennusliike WasaCon Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Aivar Juus, joka aloitti tehtävässään vuoden 2022 alussa. Uusi toimitusjohtaja jatkaa WasaConin toiminnan kehittämistä tiiviissä yhteistyössä muun johdon kanssa.

Tallinnasta kotoisin oleva Aivar Juus on työskennellyt rakennusalalla vuodesta 2000 ja hänellä on kokemusta erilaisista rakennusyrityksistä. Vuonna 2009 hän perusti oman yrityksen, jonka kautta hän on tarjonnut projektinjohtourakointia, ja tehnyt yhteistyötä yli 11 vuotta Kaamos Grouppin kanssa.

Kaamos ja Aivar ovat tehneet yhteistyötä myös WasaGroupin kanssa, kun yhteistyössä toteutettiin Lapuan kauppakeskuksen molemmat vaiheet sekä rakennettiin WasaGroupille Pilke-päiväkoti Vantaalle.

”Olemme tutustuneet Aivarin kanssa jo viitisen vuotta sitten yhteisten projektien kautta ja hänen tapansa työskennellä sai minut jo silloin vakuuttuneeksi ammattimaisesta kyvystä johtaa. Nyt tarjoutui mahdollisuus palkata Aivar meille luotsaamaan WasaConia eteenpäin”, taustoittaa Ari Tyynismaa, joka on yksi WasaCon Oy:n perustajista ja toimii nykyisin WasaGroup-konsernin hallituksen puheenjohtajana.

Syksyn aikana WasaConin johtoa vahvistettiin monipuolisella rakennusalan kokemuksella, kun yrityksen kehitysjohtajana aloitti Reijo Siltamäki, joka on urallaan toiminut pitkään mm. yrittäjänä erilaisissa rakennusalan tehtävissä, kuten kiinteistönvälittäjänä, rakennusarviointi- ja rakennuttamistehtävissä, kiinteistökehityshankkeissa sekä määrälaskennan ja kustannuslaskennan asiantuntijana, ja lisäksi rakennustarkastajana Alahärmän kunnassa.

”Uskon vahvasti yhteistyöhön, jossa Reijon ja Aivarin kokemukset tukevat toisiaan. Korona on haastanut kaikkia rakennusalan toimijoita viimeiset vuodet. Aiomme hyödyntää markkinoiden murroskohdan ja jatkaa pitkäjänteistä kehitystyötä”, jatkaa Tyynismaa.

 

WasaConin tulevaisuuden näkymät valoisat

Uusi vuosi alkaa WasaConissa positiivisissa merkeissä. Tilauskanta on vahvassa kasvussa ja vuoden aikana on uusia hankkeita alkamassa useita.

”Tilauskannan ja toiminnan kasvaessa tulemme alkuvuodesta rekrytoimaan uutta toimihenkilöstöä ja kasvattamaan yhteistyöverkostoamme”, sanoo toimitusjohtaja Aivar Juus.

”Konsernin palveluvalikoimaa ja laajaa osaamistamme hyödyntäen pystymme palvelemaan laadukkaasti ja joustavasti kiinteistösijoittajia, toimitilaa tarvitsevia yrityksiä ja julkisia toimijoita”, kertoo puolestaan kehitysjohtaja Reijo Siltamäki, joka jatkaa vielä, että vakaana jatkuva yhteistyö WasaGroupin kanssa mahdollistaa yritykselle osallistumisen Wasa360-hankkeisiin.