WasaGroup Oy:n uusi toimitusjohtaja on nimitetty

Timo Pahkala on nimitetty WasaGroup Oy:n toimitusjohtajaksi 1.8.2021 alkaen. Hän siirtyy toimitusjohtajaksi hankekehitysjohtajan tehtävästä.

Timo Pahkala, 35, on nimitetty WasaGroup Oy:n toimitusjohtajaksi 1.8.2021 alkaen. Hän siirtyy toimitusjohtajaksi hankekehitysjohtajan tehtävästä. Timo on koulutukseltaan rakennusinsinööri ja hänellä on takanaan yli kymmenen vuoden ura konsernissa, ensin WasaCon Oy:ssä työnjohdon eri tehtävissä ja vuodesta 2017 alkaen WasaGroup Oy:ssä hankekehityksen parissa.

Uransa aikana Timo on ollut merkittävässä roolissa konsernin hankekehityksen luomisessa ja kehittämisessä. Hän on käynnistänyt Helsingin toimipisteen toiminnan ja jalkauttanut menestyksekkäästi WasaGroupin toimintaa pääkaupunkiseudulle.

”Pitkä tuntemus yrityksestä ja sen henkilöstöstä vuosien varrelta antavat vahvan pohjan yrityksen johtamiseen. Hankekehitysliiketoiminnassa useita vuosia mukana olleena olen nähnyt markkinan ja yrityksemme iskukyvyn kehittymisen hyvin läheltä. Tämä varmasti auttaa minua uudessa tehtävässäni”, sanoo Timo Pahkala.

”WasaGroup on vakaan taloutensa ansiosta erinomaisessa tilanteessa valmiina vahvaan kasvuun ja uusiin projekteihin. Hankekehityksen vetäjänä Timolle on muodostunut erinomainen näkemys siitä, mihin kaikkeen WasaGroup voi vielä kasvaa ja kehittää toimintaansa tulevina vuosina”, sanoo WasaGroup-konsernin hallituksen puheenjohtaja Ari Tyynismaa. ”Olemme vahvistaneet kuluvan kevään aikana organisaatiotamme ja uutta osaamista saadaan taloon vielä lomien jälkeen, joten katson tulevaisuuteen luottavaisin mielin”, hän jatkaa.

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Voidaksemme tallentaa evästeasetukset, välttämättömät evästeet on oltava käytössä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijämäärä ja suosituimmat sivut.

Tämän evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.